Mikä on Lukuinto?

LukuintoMyllytullin koulu on lukuvuotena 2013  osallistunut Lukuinto-ohjelmaan. Lukuinto on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama 3-vuotinen ohjelma, ja sen käytännön toteuttajina ovat Oulun yliopiston humanistinen ja kasvatustieteiden tiedekunta.
Lukuinto-ohjelman kohderyhmänä ovat 6 -16-vuotiaat lapset ja nuoret. Ohjelma soveltaa Oppivan yhteisön mallia, jossa on useita toimijoita omine toimintakulttuureineen ja jossa nämä toimijat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa luovat toimintamalleja lasten ja nuorten luku- ja kirjoitustaitojen monipuoliselle kehittämiselle. Tavoitteena on myös vahvistaa lasten ja nuorten kykyä käyttää erilaisia teksti- ja mediasisältöjä. Lukuinto-ohjelmassa luodaan pilotoivat koulu ja kirjasto -parit.
Lukuintoyhteisömme on koostunut eri oppiaineiden opettajista, kirjaston edustajista ja, tietenkin, oppilaista.  Jo vuoden 2012 lopulla valitsimme kaksi silloista 7. luokkaa (7B ja 7C) mukaan  lukuintoyhteisöön ja ohjelman käytännön toteutukseen. Yhdessä päätimme, että tutkimuskohteenamme on Myllytullin koulun monivaiheinen historia, joka alkaa vuodesta 1879, jolloin perustettiin Oulun suomalainen tyttökoulu. Myös oppilaiden vanhemmat saivat tiedon kehittämisideastamme, ja näin ollen hekin ovat olleet osa lukuintoyhteisöämme.
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston järjestämässä seminaarissa helmikuussa 2013 selkiytimme kehittämisideaamme yhteistyökumppaneidemme kanssa. Vielä ennen kevätlukukauden päättymistä ohjelmassa mukana olevat opettajat ja kirjastoammattilaiset yhdessä oppilaiden kanssa täsmensivät valittua aihepiiriä ja pohtivat erityisesti sitä, millaisiin kysymyksiin ollaan etsimässä vastauksia ja mistä tietoa voisi löytyä. Oppilaat ovat tehneet työtä pienryhmissä. Varsinaiseen tiedonhankitavaiheeseen he pääsivät syyslukukauden alkaessa 2013, jolloin he olivatkin jo 8. luokalla.
Tiedonhankintaprosessin dokumentoinnissa olemme käyttäneet esimerkiksi mind map -ajatuskarttoja, oppilaiden muistiinpanoja ja kännykkäkameraan tallennettuja kuvia. Internetin wikispaces-sivustosta tuli lopulta se väline, jossa aihepiiriä työstettiin. Niin oppilaiden kuin opettajienkin tietotekniset valmiudet vaihtelevat melkoisesti, mutta monet mukana olleista pystyivät hyödyntämään ja käyttämään koulun ulkopuolella opittuja taitoja. Tämäkin on yksi Lukuinto-ohjelman tavoitteista.
Oppilaat ovat ahkeroineet koulumme historian parissa pääasiassa omalla kouluajallaan. Mukana olleet opettajat ovat käyttäneet omia oppituntejaan, jotta työ saataisiin ajoissa valmiiksi. Tiedonhankita on ollut monipuolista. Oppilaat ovat hakeneet tietoa Oulun kaupunginkirjaston kokoelmista, Oulun maakunta-arkistosta, Pohjois-Pohjanmaan museosta, koulumme omista kokoelmista, aiheeseen liittyvistä painetuista kirjallisista lähteistä ja Internetistä. Mieleenpainuvimpia tiedonhankitatilanteita oli varmasti koulumme vanhan puolen arvokkaassa juhlasalissa järjestetty tilaisuus kuulla koulumme entisten oppilaiden muistoja ja kokemuksia omilta kouluajoiltaan.
Halusimme, että lopullinen formaatti, jossa prosessin tulokset esitellään, on verkkolehti. Omien tutkimustulosten näkeminen verkkolehdessä on ollut osallistuneille oppilaille epäilemättä palkitseva kokemus. Huomautamme, että tässä vaiheessa verkkolehti ei ole tarkoitettu kattavaksi esitykseksi koulumme historiasta. Ylävalikosta löytyvät aihepiirit ovat valikoituneet paljolti sen mukaan, mitkä asiat koulumme historiassa 2010-luvun koululaista kiinnostavat. Historian tutkimushan kertoo aina jotain myös omasta ajastamme.
Kiitokset 8B ja 8C -luokkien oppilaille arvokkaasta työstä. Kiitokset kaikille yhteistyökumppaneille ja koulumme koko lukuintoyhteisölle.

Lukuinto-hankkeessa mukana olleet opettajat

Mainokset