Koulun lehdet (8b)

 Koulun lehdet

Virkistyspilleri-nimisen lehden pörräävän hauska kansikuva.

Virkistyspilleri-nimisen lehden pörräävän hauska kansikuva.

 

Tutkimme, kuinka Tipalan entisten oppilaiden tekemien lehtien sisältö eroaa nykyaikaisista lehdistä.
Hankimme tietoa yleensäkin lehtien sisällöstä ja aiheista, jotka oppilaille olivat  ajankohtaisia kirjoitusaiheita.
Lukiessamme huomasimme, että lehdissä ei käytetty faktatietoa lähes ollenkaan, mutta sisältö oli todella monipuolinen.
Kirjoittajien aiheina olivat suurimmaksi osaksi tarinat, runot, sarjakuvat ja vitsit, joissa hahmoina toimivat muun muassa keijut, peikot ja prinsessat, mutta joissain tarinoissa henkilöinä olivat vain ihmiset.
Lehdissä oli myös paljon erilaisia kuvia sekä paljon tekstiä. Materiaaleina toimivat muun muassa vahaliidut, vesivärit sekä puuvärit. Vanhemmissa lehdissä teksti on kirjoitettu mustekynällä.
Todennäköisesti lehtien tekemiseen kului paljon aikaa, sillä niistä näkee, että niihin on panostettu kunnolla. Kaikki lehtien jutut kirjoitettiin kaunokirjoituksella.
Lehdissä ei virallisesti lukenut oppilaiden luokkia, mutta käsialasta ja sisällöstä päätellen kirjoittajat olivat yläasteikäisiä.
Haastattelimme koulun vanhoja oppilaita meille vartavasten järjestetyssä haastattelutilaisuudessa. Vain yksi haastatelluista oppilaista oli ollut mukana lehtien teossa. Kysyimme häneltä, kuinka kauan lehtien tekemiseen kului aikaa.
”Kyllä niihin useampi viikko käytettiin, mutta niitä tehtiin tunneilla ja suunniteltiin kotona”, oppilas kertoi.
”Aina kuukauden sisällä ilmestyi lehti”, hän lisäsi.

Vitsit ja tarinat

Vitsien aiheena taas olivat, Suomi-, Ruotsi-, ja Venäjä-vitsit sekä vitsit, jotka oli muotoiltu arvoituksen muotoon.
Kuva Virkistyspillerin vitsiaukeamasta.

Kuva Virkistyspillerin vitsiaukeamasta.

 

Myös lehden ”ilmoitukset” oli suunniteltu humoristisiksi.
”Löydetty Rimputien varresta nappi. Kadottaja saa hakea napin osoitteesta Rimputie IS. Hönönen.”
”Myytävänä 38 vuotta käytettyjä Nylon-villahousuja. Ehdottomasti hyviä. Hinta vain 3000 mk.”
”Äiti painoi 100 kg, poika 50 kg ja he menivät hissiin. Mitä hissipoika painoi?”
(Vastaus: Hissin nappia)
”Suomalainen, ruotsalainen ja venäläinen kilpailivat keskenään, kellä oli kaikkein suurin esine. Venäläinen sanoi: ”Meillä on niin iso laiva, että kun kapteeni katsoo laivamme kokasta, ei hän näe laivan perää.”
Ruotsalainen sanoi: ”Meilläpä on niin iso laivan koneisto, että koneistontarkastaja saa ajaa autolla tarkastaakseen koneiston.”
Suomalainen sanoi: ”Meillä sitä vastoin on niin suuri perunakattila, että kokki saa sukellusveneellä sukeltaen kokeilla, ovatko perunat kypsiä.”

Kirjoittajat: Anna L., Emma S., Riia

Mainokset