Oulun kaupungistuminen ja nykyaikaistuminen

Oulun kaupungistuminen ja nykyaikaistuminen

HYGIENIAOLOT> 

klosetit

 

Puhtausolot vaihtelivat keskiverron ja huonon paikkeilla.Ulosteet kaadettiin tynnyreihin ja lantakuoppiin. Sitä käytettiin myös maanaluspohjana. Lopulta kaatamispaikat vähenivät, ja tilalle tulivat viemärit. Vuoteen 1897 mennessä terveydentila oli parantunut, sillä sairaalloisuus ja kuolleisuus oli ollut vähäisempi edellisiin vuosiin verrattuna.

 

NYKYAIKAISTUMINEN > 

Sähkö >

Ennen 1840-lukua tulipalot valaisivat katuja. 1840-luvulla joku keksi, että kaduille pitäisi saada valoa, ja 1846-luvulla kaduilla seisoikin lyhtypylväitä Kirkko- ja Torikadulla. Oululaiset tottuivat hiljalleen nykyaikaan, ja heillä oli seuraavana suunnitelmana kaasulamppujen tilaaminen. Oulun seudun sähkönkulutus oli kuitenkin vähäistä, eikä alueella ollut paljon suurteollisuutta.

Kaupunginosat>

Oulun kaupungissa oli erillisiä osia, joista suurin osa kuului keskustan alueelle. Esimerkiksi työmiehet asuivat ”köyhemmillä” alueilla. ”Köyhät” alueet kuuluivat esimerkiksi nykyisen Tuiran kohdalle. Köyhät eivät yleensä päässeet kaupunkiin, sillä sillan ylittäminen vaati tullimaksun ja heillä ei ollut varaa siihen.Tärkeimmät kaupunginosat olivat kaupungintalon lähistö, rautatien lähistö, Mannerheimin puiston alue, Puistokatu, Limingantie, Mäkeliininkatu (entinen Kansankatu). Puistokadun alueella oli paljon vesiperäisiä pihoja ja puhtaus oli huono. Alueella asui enimmäkseen merimiehiä ja heidän leskiään. Rautatien lähistöllä asui enimmäkseen köyhiä (työmiehiä), ja olot olivat huonot.

Sahaamot>

1800-luvun alussa rakennettiin paljon sahaamoja, koska sahatavaralle oli aina käyttöä Oulussa. Sahaamojen takia jouduttiin kuitenkin rakentamaan esim. Pateniemeen, Kuusisaareen ja Toppilaan höyrysahoja. Myös vesisahoja rakennettiin jonkin verran.

Väestö>

Väestö kasvoi paljon etenkin vuosien 1840-1865 välisenä aikana. 1870-luvun aikaan talouselämä alkoi, ja Oulun Lääni oli saavuttanut kaupunkilaistumisen kansallisen tason. Lähes jokaisen talonpojan sivuelinkeinona oli tervanpoltto, ja terva olikin vielä 1870- ja 80-luvulla Pohjois-Suomen tärkein vaihtoaine.

 

Lähteet>

Oulun kaupunginarkisto

Oulun seudun paikallishistoriaa – opintomoniste (useita tekijöitä).

 

Elise, Kerttu ja Michelle 7A