Olympiahenkeä Oulun kouluihin

Toni Roponen 2Oulun koulujen liikuntakampanjan osana saimme kouluumme vieraaksi Toni Roposen. Toni Roponen on tunnettu yrittäjänä, MTV:n ja Eurosportin kommentaattorina sekä Matti Heikkisen ja Riitta-Liisa Roposen valmentajana. Hän tuli kertomaan Suomen hiihtomaajoukkueen valmistautumisesta olympiamatkaan.

Roponen kertoi olympialaisiin valmistautumisen vaativuudesta ja siitä, mitä ammattiurheilu oikeasti on. Olympialaisiin pääseminen on monen vuoden valmistautumisen tulos. Valmistautumiseen kuuluu muun muassa viimeistelyleiri, joka pidetään Keski-Euroopassa, kaukana median huomiosta, lähinnä fiilistellen.

Olympiaurheilijan päivärytmi koostuu yksinkertaisista ja tarkoista rutiineista. Päivään kuuluu lajiharjoittelua kolmesta kuuteen tuntia päivässä. Myös lepo ja oikeanlainen ravitsemus ovat harjoittelun peruspilareita.

Vuoden 2018 talviolympialaiset järjestetään Etelä-Korean Pyeongchangissa, 80 kilometrin päässä Pohjois-Koreasta. Urheilijat saapuvat paikalle 10 päivää ennen kisojen alkua, toipuakseen aikaerosta ja pitkästä matkasta. Urheilijat asuvat olympiakylässä, jossa on viihdykkeitä, kuten ravintoloita, yhteistiloja ja elokuvateattereita. Koska urheilijoita 88 eri valtiosta, on kansainvälinen tunnelma taattu.

Toni Roponen 1

Toni Roponen on tehnyt yhteistyötä Oulun koulujen liikuntakampanjan kanssa ja kiertänyt kouluilla puhumassa aiheesta. Yhteistyön tarkoituksena on liikuttaa koululaisia ja tuoda olympiahenkeä Oulun kouluihin. Tulevaisuudessa kampanja aikoo osallistuttaa oppilaita monella tavalla. Roponen kertoi, että olympialaisiin otetaan mukaan maskotti, joka oppilaiden toiveiden mukaan toimii olympiakylässä.

Syksy 2017

Ella Pajala ja Laura Räsänen 9c

Mainokset